sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Mokkapalakakku

Päätin pitkästä aikaa tehdä lapsuuden herkkua, mokkapaloja! Moneen moneen vuoteen en ole näitä tehnyt, mutta yhtä hyviä olivat edelleen :) Leivontafoorumissa oli käynnissä maaliskuun leivontahaaste, johonka sitten päätyin näillä perinteistäki perinteisimmillä mokkapaloilla osallistua.


Resepti

Pohja
150g voita
1,2 dl sokeria
2½ munaa
1,2 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta

Kuorrutus ja koristeet
75 g margariinia
4½ dl tomusokeria
0,2 dl kahvia
2½ rkl kaakaojauhetta

Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Valmista pohjataikina vatkaamalla ensin huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Lisää seuraavaksi munat. Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään, ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa taikinan joukkoon.
Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa noin 13 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ennen kuorruttamista.

Sitten kuorrutteen valmistus.

Sulata ensin margariini. Sekoita keskenään tomusokeri ja kaakaojaiuhe, jonka päälle kaadetaan sula voi. Mausta lopuksi oman maun mukaan kahvilla. Kaada kuorrute jäähtyneen pohjan päälle.
Kuorrute on tässä reseptissa tarkoituksella hieman runsas. Seuraavaksi siirretään ylijäänyt kuorrute jääkaappiin jäähtymään. Kun kuorrute on jäähtynyt ja jämäköitynyt, vaahdota se vispilällä ja pursota koristeiksi! Tämän elegantimman version mokkapaloista kruunaa vielä kultaiset sokerihelmet!







1 kommentti:

  1. Löysin ohjeen kun hain pienempää mokkapala-ohjetta. Kiitos tästä! Kannatti vertailla reseptejä, tämä on just Se, mitä hain! Aivan ihana, vähän tavallista kosteempi pohja ja reilusti päällistä! Täys kymppi :)

    VastaaPoista