keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mausteinen aamiaiskakku tai -leipä joulun mausteet ja pussinpohjat! #SLY29

SLY29 kierros takana ja kierros 30 edessä, koukuttavaa puuhaa tämä :)

Tänään sain vuorostani viestin saapuneesta paketista, ja kipitin suorinta tietä sitä hakemaan.
Paketti oli aivan täynnä kaikkea ihanaa ja vähän uusiakin tuttavuuksia, jälleen kerran :)
Parini on iloisesti yllättänyt minut jokaisella kierroksen paketilla kun mukana on ollut aina jotain mihinkä en aikaisemmin ole törmännyt!

Tässä kurkistus minun tammikuun pakettiin!


Kauraleseitä (näitä nykyään kuluu kun meillä on innostuttu syömään puuroa, ja paketin mukana tulevaan reseptiinkiin näitä menee!)
Hunajaa
Paahdettuja auringonkukan siemeniä (kätevää, nyt ei tarvitse itse paahtaa vähään aikaan)
Saksanpähkinöitä (lempparipähkinöitäni (suolapähkinöitten jälkeen :D))
Kuivahiivaa (tätä kuluu, aina pitää löytyä kaapista)
Muffinivuokia, suklaatähtiä ja cupcake toppingia (sekä pariltani terveiset että näistä voi vaikka ystävänpäiväkuppikakut tehdä :))
Mustia kakunalus papereita  (en nyt keksi oikeaa nimeä näille, mutta kiitos, tulee varmasti käyttöön!)
Domino-marabou suklaata (nam!)

Ja sitten ne kaksi uutta tuttavuutta..


Aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita basilikaöljyssä ja leipäjauhopaketti parini joulureissulta 
Nuo jauhot vaikuttavat mielenkiintoisilta, jauhoihin lisätään 20g voita sekä 2,9dl vettä. Tämä menee varmaan ihan ensimmäisenä kokeiluun, heräsi kiinnostus miltä tämä maistuu!
Aurinkokuivatuista tomaateista taas olen aiemminkin toki kuullut ja syönytkin, mutta tässä muodossa en ole aiemmin nähnyt!
Mietinkin juuri ennenkuin viesti saapuneesta paketista tuli, että mitä suolaista tarjoan viikonloppuna vieraille. Ehkä näistä saisi jonkun mahtavan suolaisen piirakan tehtyä! Näitä menee myös yhteen reseptiin joka paketin mukana tuli, eli nähtäväksi jää kumpaan nämä nyt joutaa :)

Kolme leipäreseptiä tuli paketin mukana, pähkinäleipä, rouheleipä ja yrttilevite sekä pull apart-vuokaleipä. Todella herkullisen kuuloisia, menee varmasti jokaikinen kokeiluun!

Leivästä on tullut yksi suosikki leivottavista viimeaikoina kun makeanhimo on hieman hiipunut.
Nyt en tosin pitkään aikaan ole palaakaan leipää syönyt. Kolmisen kuukautta sitten pähkinäleipää syötyä minulta lohkesi hammas sen verran pahasti että siitä alkoi melkoinen hammaslääkärirumba. Tai rumba alkoi sen jälkeen kun sama hammas lohkesi uudelleen ja on sen jälkeen vihoitellut minulle oikein kunnolla. Rahaakin on palanut kiitettävästi hampaitten paikkailuun, ei ole enää kaukana nelinumeroisesta luvusta, ja ensiviikolla pitäisi vielä kerran käydä (toivottavasti viimeisen kerran) tarkistuttamassa tilanne. 
Eli toivottavasti pysyy hampaat kasassa kun lähden kokeilemaan näitä herkullisen kuuloisia reseptejä!

Iso kiitos kuluneista kuukausista kuuluu upeita luomuksia tekevälle Marialle!
Mukavaa kevään odottelua sinulle! :)

10 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisa teemapaketti !
    Mitähän sinä luova leipomustaituri.... taiot näistä?

    VastaaPoista
  2. 1/29 onnea sankarille! Ja todella kiinnostusta herättävä paketti nuo aurinkokuivatut tomaatit, miten maltat olla napsimatta niitä, ennen kuin pääsevät johonkin ihanaa leipomukseesi?..

    VastaaPoista
  3. Mieli tekisi mennä leipomaan piirakkaa jo noista kuivatuista tomaateista mutta täytyy koittaa malttaa. Ovat kyllä niin herkullisen näköisiä:) Toivottavasti löytyy jostain lähikaupastakin näitä niin voi jatkossakin ostaa!

    Leipää täytynee huomenna työpäivän päätteeksi tehdä niin pääsee pitkästä aikaa vaivaamaan leipätaikinaa :)

    Ja kiitos, Anne!

    VastaaPoista
  4. Oi, mielenkiintoiselta kuulostavia reseptejä. Mitähän on pull apart-leipä?

    VastaaPoista
  5. Marabown dominosuklaa pitäisi kieltää lailla! Aivan liian hyvää! Ihanan paketin sait. Pull apart-leipähän on sellainen mistä voidaan repiä palasia irti ja syödä käsin :)

    VastaaPoista
  6. Pull apart leipä on minullekin ihan uusi tuttavuus, en ollut kuullutkaan aikaisemmin :) Oli pakko ihan googlettaa että näkee mistä oikein on kyse

    VastaaPoista
  7. Pull apart leipä on ihana. Onko se muuten sama kuin nyhtöleipä?
    Mielenkiintoinen jauhopussi sekoite tässä ihanassa pakettissa.

    VastaaPoista
  8. Kivoja uusia juttuja. Täytyypä "pysyä linjoilla" ja seurata, mitä kaikkea näistä leivot!

    VastaaPoista
  9. Ihana paketti ja itsekkin kiinnostuu tuosta puol apart leivästä =)

    VastaaPoista
  10. Kivan paketin olet saanut!

    Toivottavasti saat seuraavat kolme kuukautta myös :) Olen uusi parisi, saanut tietosi ja alkanut jo tutkailla blogiasi. Kohta tavataan!

    t: slysi

    VastaaPoista