maanantai 9. helmikuuta 2015

Sitruuna-marenkipiiras valkosuklaasydämmillä

Sitruuna-marenkipiiras on pitkään jo ollut to-do listallani, eilen sen vihdoin ja viimein sain aikaiseksi. Vaikka reseptissä on vielä hiottavaa niin maku oli kyllä kuitenkin hyvä, ja kehuja sateli muiltakin syöjiltä.

Reseptin bongasin uusimmasta Leivotaan lehdestä, jossa tällä kertaa oli paljon sitruunaisia reseptejä.
Lisäsin täytteeseen vielä puolikkaan limen sekaan antamaan lisää makua. Tämänkin jälkeen sitruksen makua olisi voinut olla mielestäni enemmän.

Reseptin täyte herätti myös pientä ihmetystä. Lehdessä ohjeistettiin laittamaan täytteeseen 2 munaa, mutta kaikissa muissa sitruunapiirakoiden resepteissä olen nähnyt käytettävän ainoastaan keltuaisia.
Noh, kokkelin näköinen siitä piirakasta sitten tulikin, vähän kuten epäilinkin ;)
Pelastin tilanteen peittämällä piirakan kokonaan marengilla, vaikka alunperin oli tarkoitus tehdä vain pienet sirot pursotukset reunoille. Niin ja jottei valittamisen aiheet loppuisi kesken, nii olisi tuo pohjakin voinut olla vielä hieman rapeampi ;) Reunat tosin kerkesivät taas saamaan suorastaan liikaakini väriä pitnaansa :)

Tätä tullaan kuitenkin varmasti tekemään monet kerrat, joten aikaa riittää varmasti hiomaan reseptiä omaan makuun sopivaksi!

Koristeeksi tuli SLY-emoilta saatuja suklaasydän muotin avulla tehtyjä valkosuklaasydämmiä. Ei paljon helpommalla voinut saada noin suloisia sydän koristeita :)
Harmi että muotilla saa vaan kerran noita kuvioita suklaan pintaan. Muotti pääsee kuitenkin säästöön, niin voin sillä tulevaisuudessa tehdä sydänkoristeita ihan ilman kuvioitakin :)


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti