maanantai 14. huhtikuuta 2014

Helppo kauraleipä

Ensimmäistä kertaa elämässäni lähdin tekemään leipää. Piti tietystikin aloitella kevyesti jostain helposta leivästä, miksikä päädyin tähän helppoon ja nopeaan kauraleipään.


Resepti
2 dl kaurahiutaleita
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1½ dl puolikarkeaa vehnäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
3 dl vettä
1 muna

Voiteluun
½ dl vettä
1 rkl siirappia tai hunajaa

Sekoita kaurahiutaleet, jauhot, suola ja kuivahiiva keskenään. Sekoita joukkoon muna, ja lisää lopuksi kädenlämpöinen vesi. Sekoita tasaiseksi, ja jätä kohoamaan noin puoleksi tunniksi.
Kaada taikina voideltuun leipävuokaan, ja anna leivän kohota vielä vuoassa. Ripottele päälle kaurahiutaleita.

Paista uunin alatasolla 30-35 minuuttia 200 asteessa.
Voitele leipä vesi-siirappi seoksella, ja anna paistua vielä 5 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti